pientä fiilausta tekemättä ja mahdollisesti hoksaamattakin.
Aloin kokeilemaan tanssiaispuvun henkeen sopivaa kaulakorumallia, ja
ensimmäisestä koevedoksesta tuli tällainen.Koru sai tyttäreltäni hyväksyvän
myhäyksen - vain helmien väri oli väärä ja lisäksi korusta haluttiin yksivärinen.
Koru on jotenkin kuin toiselta vuosisadalta ja huomasin ajatuksen siivin
lentäväni Amerikan sisällissodan aikoihin (1861-1865) korua tehdessäni.
"Tämä koru löytyi alun perin jalkaväkisotilas Robert D. Tennesseen
pussihousujen lahkeesta, nuhjaantuneeseen nenäliinaan huolellisesti paketoituna.
Sitä, kuinka koru oli Robert D.Tenneseen
haltuun päätynyt, liikkuu useita erilaisia tarinoita. Kerrotaan muun muassa,
että eräs rikas ja tarinan mukaan tunnettukin kartanon rouva halusi lahjoittaa
korunsa Robertille siitä ansiosta, että oli pelastanut rouvan kapinoivan ja
karkailevan tyttären karkumatkalta kotiin.
Jokatapauksessa tässä samaisessa nenäliinakääreessä oli myös rakkauskirje,
jonka Lady Adelide Sommerstad oli ahdistuksissaan ja suuressa kaipuussaan
Robertille kirjoittanut ja jossa oli vannonut ikuista rakkauttaan.
Seitsemän viikkoa kirjeen päiväyksestä, Robert D. Tennessee joutuu rajusti hyökkäävän etelävaltion joukkojen jalkoihin haavoittuneena ja kuolee myöhemmin verenhukkaan.
Kenraali Fordsonin epäkiitolliseksi tehtäväksi jää suruviestin toimittaminen Lady Adelidelle,
joka vapisevin käsin vastaanottaa kenraalin ojentaman nenäliinasta tehdyn,
nuhjuisen kääreen..."
LADY ADELIDE
LADY ADELIDE
Kommentit